Etusivu ~

Puuvenelehden artikkeli

Puuvenelehden artikkeli

 

“Olemme ruumassa, hämärässä, puulta ja mereltä tuoksuvassa laivan lastiruumassa. Laivaa ei ole lastattu viinaksilla, kuten kieltolain aikaan, jolloin laiva takavarikoitiin valtiolle.”

Jan Mayen oli alunperin 28 metrinen 3-mastokuunari, joka rakennettiin tammesta vuonna 1914 Fredrikshavnissa, Tanskassa. Aikoinaan 3-mastoinen Marstal-kuunari oli varsin yleinen Itämeren ja Pohjanmeren alueella. Nyt Jan Mayen on ainoa laatuaan Suomessa, eikä Tanskassakaan liene jäljellä kolmea enempää. Jan Mayen on seilannut Suomen lipun alla lähes 100 vuotta.

SALAKULJETUS
Laivan alkuperäinen nimi oli Maria Magdalena, mutta sillä on ollut monta eri nimeä. Magdalena nimisenä laiva takavarikoitiin vuonna 1928, Vänössä Nauvon eteläpuolella ja joutui valtion haltuun. Takavarikkopöytäkirjasta selviää lastin sisältö: spriitä 5205 kymmenen litran kanisteria, eli 52050 litraa spriitä, 229 pulloa konjakkia, 129 pulloa whiskyä, 129 pulloa likööriä, 668 pulloa viiniä.
Magdalenan kapteenin Leopold Trubergin mukaan aluksen ollessa kansainvälisellä merialueella, kyytiin oli noussut moottoriveneeltä miehiä jotka olivat näyttäneet lastin saantiin oikeuttavia lipukkeita. Lipukkeet olivat saksalaisen pirtunvientiyhtiön Holmin agentin allekirjoittamia. Magdaleenan kapteeni oli itse asiassa myöskin Holmin palkkalistoilla. Holmin kaltaisia Pirtunvientiyhtiöitä toimi Pohjanmeren ja itämeren vapaasatamissa useita.

Laiva on purjehtinut myös Venus nimisenä. Kuuluisalla salakuljettajalla Algot Niskalla oli saman niminen kuunari. Todennäköisesti kyseessä on sama alus. Venuksen jälkeen nimenä oli Psara, kunnes alus kastettiin Magdalenaksi. Aluksen nimeä ja kansallisuutta muuteltiin valtioiden välisten salakuljetuksen estämissopimusten vuoksi. Laiva oli salakuljetus käytössä ainakin vuodesta 1925 lähtien.

Takavarikoitu laiva toimi 30-40-luvulla liikkuvana merivartioasemana (LA 2) sekä rajavartioston partioaluksena (MP 1) aina vuoteen 1956. Merivartioston käytössä laiva oli vielä suunnilleen alkuperäisessä muodossaan.

JÄÄMERENKALASTUS
Laivan seuraava omistaja oli Raisiolainen Jäämerenkalastus Oy – Ishavsfiske Ab.  Yhtiön perustivat turkulaiset veljekset, Allan Lehtonen merikapteeni ja kokenut islanninkävijä, sekä Gunnar Lehtonen, myöskin merikapteeni.  He ostivat laivan vuonna 1957 merivartiolaitokselta. Ennen Jäämerelle lähtöä ruumassa sijainneet hytit jouduttiin purkamaan. Laiva varustettiin ohjaushytillä ja pienellä kannelle sijoitetulla keittiöllä. Uudet mastot ostettiin ja laiva rikattiin kuunariksi. Purjeet neulottiin vanhan fregatin purjeista, koska purjekankaasta oli pulaa. Laiva sai tällöin myös nykyisen nimensä Jan Mayen sekä tunnuksen SUOMI 99.

Norjalle kuuluu Pohjoisella jäämerellä sijaitseva saari, nimeltään Jan Mayen, joka lienee innoittanut turkulaisia herrojamme laivansa nimeämisessä. Saari on vuoristoinen ja ilmastoltaan arktinen, tuulinen ja sumuinen. Aikaisemmin Jan Mayen oli tärkeä valaanpyytäjien tukikohta, ja saarta ympäröivät kalaisat vedet.

Jan Mayen lähti Turusta 27. päivänä 1958 kohti jäämerta. Kööpenhaminassa laivan ollessa täydentämässä muonavarastojaan eräs miehistön jäsenistä lähti kaupungille. Hän ei enää koskaan palannut laivaansa. Laivan kymmenhenkisestä miehistöstä olikin vain neljä kokenutta merenkävijää, muut olivat ensikertalaisia. Tähän aikaan Suomessa oli vaikeata pestata kokeneita islanninkalastajia, koska työllisyys oli kohtalaisen hyvä helpommilla aloilla.

Jan Mayen purjehti Kööpenhaminasta eteenpäin, tosin nyt vajaamiehityksellä, aina Fäärsaarten vesille, saaden siellä saaliikseen 200 tynnyriä silliä. Laiva matkasi sieltä Islannin kautta Jan Mayenin saaren lähistölle. Sää oli myrskyinen ja laiva ajautui kauaksi kohti Grönlantia, ajojäiden ja jäävuorten keskelle. Niissä olosuhteissa kalastaminen oli hankalaa ja saalista ei juuri saatu. Paluumatkalla ollessaan, Jan Mayenin itäpuolella, alus menetti peräsimensä, joka upposi syvyyksiin. Peräsimen pultit olivat rasittuneet ja katkenneet. Tilanteesta selvittiin rakentamalla hätäperäsin lastipuomista ja ruumanluukuista. Peräsinlavan alalaitaan kiinnitettiin ankkurikettinkiä painoksi ja peräsintanko saatiin asennettua peräpeiliin porattuun reikään. Näin lähdettiin 600 meripeninkulman pituiselle matkalle takaisin kohti fäärsaaria. Islannissa oli kesäisin telakat varattuina ja työvoiman saanti vaikeaa, niinpä sinne ei kannattanut yrittää. Jan Mayenin purjehtiessa hitaasti kohti Fäärsaaria, englantilainen troolari tarjoutui antamaan hinaus apua, mutta siitä kieltäydyttiin. Sellainen apu olisi loukannut merimies kunniaa, joten purjehdusta jatkettiin omin avuin. Fäärsaarille päästyä laiva oli vähällä ajautua voimakkaan virran painamana kohti saaren rantaa, mutta tilanteesta selvittiin purjeiden avulla.

Jan Mayenin vihdoin päästyä kalastussatamaan, uusi teräsrakenteinen peräsin asennettiin paikoilleen. Thorshavenissa suoritettiin virallinen tarkastus ja saatiin merikelpoisuustodistus, jolloin laiva pääsi kotimatkalle. Ruorin menetys ja korjaustyöt olivat kuitenkin vaikuttaneet kalastuseen suuresti. Kesän saalis jäi ainoastaan 300 tynnyriin eli silliä saatiin 27 000 kg. Jan Mayenin tarina valtamerikalastajana päättyikin tähän matkaan.

TILLANDER
Raisiosta Jan Mayen päätyi 10 vuodeksi sipoolaisen laivurin Elmar Tillanderin omistukseen. Sipoossa laiva rikattiin kaljaasiksi. Isomastoksi lyhennettiin parkkilaiva Oman entinen oregonmasto. Kyökki katosi kannelta. Ruumanluukut avarrettiin ja niiden karvelit uusittiin. Laiva oli omiaan rahdin kuljettamiseen ja sotienjälkeinen aikakausi uuden rakentamisen aikaa. Tillander rahtasi poikineen 1960-luvulla puutavaraa Raumalta Tukholmaan. Tähän aikaan Suomalaisen puutavaran hinta oli edullisempaa kuin Ruotsalaisen, mutta kauppa kannatti ja kysyntä oli kova. Puutavaran viennin supistuessa, myöhemmin 1960-luvulla, Tillander rahtasi hiekkaa ja soraa Porvoosta Helsinkiin. Näihin aikoihin betonirakentaminen tuli tiilirakentamisen tilalle ja Jan Mayenin lastit olivat raskaimmillaan.

ASUNTOLAIVANA
Anssi ja Ulla Asunta, ostivat Jan Mayenin vuonna 1969 ja muuttivat sen asuttavaksi talvella 1970. Työ tehtiin Sipoon Kalkkirannassa Elmar Tillanderin ja hänen poikansa Rainerin voimin. Laiva varustettiin keskuslämmityksellä, ja kannelle rakennettiin jälleen keittiö. Perässä sijainnut messi muutettiin kylpyhuoneeksi, jonka yhteyteen rakennettiin pieni puulämmitteinen sauna. Messin alkuperäinen koristeellinen mahonkisisustus tietenkin säilytettiin, vaikka tilan käyttötarkoitus muuttuikin. Noina aikoina entisöinti ei ollut päivän sana. Laiva vain muokattiin silloisiin tarpeisiin.

Keväällä 1970 Asunnat toivat laivan Helsinkiin, aluksi Lauttasaareen ja myöhään syksyllä Pohjoisrannan Halkolaituriin eli T-laituriin. Jan Mayen olikin ensimmäisinä vuosina heidän ainoa kotinsa.

Keväällä 1974 kaikki alukset häädettiin T-laiturista. Syksyllä Asunnat hankkivat pienen asunnon Haagasta. Jouluksi Jan Mayenille löytyi uusi kotisatama Suomenlinnan Tykistölahdesta yhdessä kolmen muun kaljaasin kanssa. Tässä paikassa laiva talvehti vuosikausia.
Talvisin viikonloput, lomat ja juhlapyhät Asunnat viettivät Jan Mayenissa. Kesät Jan Mayen seilasi Saaristomeren ja Ahvenanmaan vesiä. Asunnat purjehtivat pari kertaa Tukholmaan, ja kerran Gotlantiin. Merimaileissa mitattuna pisin reissu oli Helsingistä Saimaalle ja Puruvedelle.
Jan Mayen oli Anssi ja Ulla Asunnan omistuksessa kaikkiaan 35 vuotta. Koko tuon ajan he pitivät laivan lämpimänä ja kuivana ympäri vuoden. Runko pintakäsiteltiin vuosittain tervan ja vernissan sekoituksella. Keväisin ennen jäiden lähtöä Anssi Asunta kyllästi aluksen jään päällä seisoen.
Kylkilankkujen kyllästeeseen lisättiin mustaa värijauhetta, jotta rungon väristä tulisi aivan musta.

KUNNOSTUSTA
Tillanderien aikana osa kylkilankutusta ja reelingin rakenteita oli uusittu käyttäen mäntypuuta materiaalina. Asunnat jatkoivat kunnostustyötä samoilla periaatteilla, eli käytettiin uusiin rakenteisiin tammen sijasta mäntyä. Peräpeili uusittiin kokonaan. Suurin osa skantäkkiä, lähes kaikki reelingin stötät ja itse reelinki uusittiin 90-luvulla. Vuoden 1999 talvitelakoinnin yhteydessä uusittiin 100 metriä styyrpuurin kylkilankutusta. Paapuurin puolella lankkuja oli vaihdettu jo aiemmin. Keulassa puuta oli vaihdettu myös lehtikuusta käyttäen. Osittain alkuperäiselle oregonmänty kannelle tehtiin tarvittavia huoltotöitä.

Uudet mastot pystytettiin vuonna 1994. Ankkuripelin puuosat uusittiin talven 1996-1997 aikana. Purjeita Jan Mayenissa ei ollut vuosiin ollut. Asunnat eivät hankkineet entisten puuvillapurjeiden tilalle uusia purjeita, koska he liikkuivat aluksella enimmäkseen vain kahdestaan. Lopulta Anssi ja Ulla Asunta päättivät, että oli aika löytää alukselle uusi omistaja.

STILLMAN
Vuonna 2005 Juha Stillman osti Jan Mayenin. Laiva oli tuolloin Velkualla Turussa, Anssi ja Ulla Asunnan kesän vietto paikkana. Ennen kuin Laiva vaihtoi omistajaa halusi Anssi Asunta perehdyttää, Juha stillmanin  laivan saloihin ja olla mukana kouluttamassa hänen miehistöään sekä opastaa miten tänä päivänä harvinaista kuulajuntta konetta käytetään ja huolletaan. Jan Mayen, miehistönään Juha stillman ja Markus Jämsen ajoivat Pohjoisrannan Halkolaituriin, samaiseen laituriin mistä laiva oli häädetty keväällä 1974.

Juha Stillman jatkoi laivan kunnostamista, sekä purkamista ensin Halkolaiturissa, mistä laiva sitten ajettiin Pernajan Sarvisaloon ja sieltä vuonna 2007 Suomenlinnan kuivatelakalle missä hän aloitti laivan muuttamisen takaisin purjehtivaksi kolme mastoiseksi purjelaivaksi.
Juha Stillman oli työskennellyt purjelaivojen parissa jo 80 -luvulta lähtien. Hän oli omistanut kaljaasi Ingeborgin kunnostaen sen purjehtivaksi charter alukseksi. Ostaessaan Jan Mayenin hän omisti myös Kuunari Kathrinan. Juha Stillman ja Johanna Panelius rakensivat Kathrinan lähes pelkästä rungosta yhdeksi suomen hienoimmaksi ja purjehtivaksi kolme mastokuunariksi. Juhan suunnitelmana oli kunnostaa Jan Mayen upeaksi purjehtivaksi kolmemasto kuunariksi, mutta työ jäi kesken. Valitettavasti Juha Stillman poistui keskuudestamme vuonna 2011.

SUOMEN MERIHISTORIALLINEN PURJELAIVA YHDISTYS RY
Nyt vuonna 2013 Jan Mayenin omistaa Suomen merihistoriallinen purjelaiva yhdistys r.y; joka perustettiin vuonna 2010 Markus Jämsenin, Jani Tuomisalon, Leo Stillmanin, ja Hugo Stillmanin toimesta. Jan Mayen kuuluu Museoviraston Perinnelaiva rekisteriin ja laivalle on myönnettiin 2011 avustusta rungon kunnostukseen.

Viime talvena laiva oli telakoituna Viaporin Telakka ry:n Suomenlinnan kuivatelakalla, jossa sen runkoa perushuollettiin, pohjan saumoja rivettiin ja piettiin, sekä maalattiin pohja. Uusi ruuman luukku rakennettiin ja kantta ja kansipalkkeja uusittiin laajalti. Jan Mayen sai taas pitkästä aikaa kolmannen mastonsa, jota sillä ei ollut ollessaan asuntolaivana. Aluksen kuulajuntta koneelle tehtiin huoltotyötä, muun muassa haalattiin toinen sen sylintereistä ja vaihdettiin laakerit. Kone on varmatoiminen skandia, kolmekymmen luvun malliin, joka hehkutetaan ruutipanoksella ja ammutaan ilmanpaineella käyntiin, ja onkin toiminut aina moitteettomasti palvellessaan laivaa.

Lähtökohta yhdistyksellä on hyvä, koska alunperin kestäväksi rakennettua laivaa on aikojen saatossa pidetty hyvässä kunnossa. Yhdistys kunnostaa laivaa sen arvonsa mukaiseen kuntoon ja käyttöön, purjehtivaksi alukseksi. Yhdistys on suunnittelemassa matkaa Tanskaan selvittääkseen tietoa laivan varhaisesta historiasta, sekä tutkiakseen vastaavanlaisten alusten rakenteellisia seikkoja. Jan Mayen on toinen maassamme säilyneistä alkuperäisistä kolmimastokuunareista.

SUUNNITELMA
Jan Mayen viettää talvikauttaan nyt laiturissa Varvilahdella, Viaporin Telakka ry:n Suomenlinnan kuivatelakan yhteydessä ja kunnostustyöt etenevät. Tulevana kesänä Jan Mayen tulee olemaan laituripaikalla jossakin Helsingin satamista. Laivalla tullaan järjestämään monenlaista toimintaa, esimerkiksi kulttuuri sekä museo ravintola, mutta missään olosuhteissa laivaa ei tulla takavarikoimaan valtiolle.

Pyry Klippi / Puuvenelehti

Copyright © 2010 Suomen Merihistoriallinen Purjelaivayhdistys ry. All rights reserved.