Laiva on purjehtinut myös Venus nimisenä. Kuuluisalla salakuljettajalla Algot Niskalla oli saman niminen kuunari. Todennäköisesti kyseessä on sama alus. Venuksen jälkeen nimenä oli Psara, kunnes alus kastettiin Magdalenaksi. Aluksen nimeä ja kansallisuutta muuteltiin valtioiden välisten salakuljetuksen estämissopimusten vuoksi. Laiva oli salakuljetus käytössä ainakin vuodesta 1925 lähtien.

Takavarikoitu laiva toimi 30-40-luvulla liikkuvana merivartioasemana (LA 2) sekä rajavartioston partioaluksena (MP 1) aina vuoteen 1956. Merivartioston käytössä laiva oli vielä suunnilleen alkuperäisessä muodossaan.

Norjalle kuuluu Pohjoisella jäämerellä sijaitseva saari, nimeltään Jan Mayen, joka lienee innoittanut turkulaisia herrojamme laivansa nimeämisessä. Saari on vuoristoinen ja ilmastoltaan arktinen, tuulinen ja sumuinen. Aikaisemmin Jan Mayen oli tärkeä valaanpyytäjien tukikohta, ja saarta ympäröivät kalaisat vedet.

Jan Mayen lähti Turusta 27. päivänä 1958 kohti jäämerta. Kööpenhaminassa laivan ollessa täydentämässä muonavarastojaan eräs miehistön jäsenistä lähti kaupungille. Hän ei enää koskaan palannut laivaansa. Laivan kymmenhenkisestä miehistöstä olikin vain neljä kokenutta merenkävijää, muut olivat ensikertalaisia. Tähän aikaan Suomessa oli vaikeata pestata kokeneita islanninkalastajia, koska työllisyys oli kohtalaisen hyvä helpommilla aloilla.

Jan Mayen purjehti Kööpenhaminasta eteenpäin, tosin nyt vajaamiehityksellä, aina Fäärsaarten vesille, saaden siellä saaliikseen 200 tynnyriä silliä. Laiva matkasi sieltä Islannin kautta Jan Mayenin saaren lähistölle. Sää oli myrskyinen ja laiva ajautui kauaksi kohti Grönlantia, ajojäiden ja jäävuorten keskelle. Niissä olosuhteissa kalastaminen oli hankalaa ja saalista ei juuri saatu. Paluumatkalla ollessaan, Jan Mayenin itäpuolella, alus menetti peräsimensä, joka upposi syvyyksiin. Peräsimen pultit olivat rasittuneet ja katkenneet. Tilanteesta selvittiin rakentamalla hätäperäsin lastipuomista ja ruumanluukuista. Peräsinlavan alalaitaan kiinnitettiin ankkurikettinkiä painoksi ja peräsintanko saatiin asennettua peräpeiliin porattuun reikään. Näin lähdettiin 600 meripeninkulman pituiselle matkalle takaisin kohti fäärsaaria. Islannissa oli kesäisin telakat varattuina ja työvoiman saanti vaikeaa, niinpä sinne ei kannattanut yrittää. Jan Mayenin purjehtiessa hitaasti kohti Fäärsaaria, englantilainen troolari tarjoutui antamaan hinaus apua, mutta siitä kieltäydyttiin. Sellainen apu olisi loukannut merimies kunniaa, joten purjehdusta jatkettiin omin avuin. Fäärsaarille päästyä laiva oli vähällä ajautua voimakkaan virran painamana kohti saaren rantaa, mutta tilanteesta selvittiin purjeiden avulla.

Jan Mayenin vihdoin päästyä kalastussatamaan, uusi teräsrakenteinen peräsin asennettiin paikoilleen. Thorshavenissa suoritettiin virallinen tarkastus ja saatiin merikelpoisuustodistus, jolloin laiva pääsi kotimatkalle. Ruorin menetys ja korjaustyöt olivat kuitenkin vaikuttaneet kalastuseen suuresti. Kesän saalis jäi ainoastaan 300 tynnyriin eli silliä saatiin 27 000 kg. Jan Mayenin tarina valtamerikalastajana päättyikin tähän matkaan.

Raisiosta Jan Mayen päätyi 10 vuodeksi sipoolaisen laivurin Elmar Tillanderin omistukseen. Sipoossa laiva rikattiin kaljaasiksi. Isomastoksi lyhennettiin parkkilaiva Oman entinen oregonmasto. Kyökki katosi kannelta. Ruumanluukut avarrettiin ja niiden karvelit uusittiin. Laiva oli omiaan rahdin kuljettamiseen ja sotienjälkeinen aikakausi uuden rakentamisen aikaa. Tillander rahtasi poikineen 1960-luvulla puutavaraa Raumalta Tukholmaan. Tähän aikaan Suomalaisen puutavaran hinta oli edullisempaa kuin Ruotsalaisen, mutta kauppa kannatti ja kysyntä oli kova. Puutavaran viennin supistuessa, myöhemmin 1960-luvulla, Tillander rahtasi hiekkaa ja soraa Porvoosta Helsinkiin. Näihin aikoihin betonirakentaminen tuli tiilirakentamisen tilalle ja Jan Mayenin lastit olivat raskaimmillaan.

Anssi ja Ulla Asunta, ostivat Jan Mayenin vuonna 1969 ja muuttivat sen asuttavaksi talvella 1970. Työ tehtiin Sipoon Kalkkirannassa Elmar Tillanderin ja hänen poikansa Rainerin voimin. Laiva varustettiin keskuslämmityksellä, ja kannelle rakennettiin jälleen keittiö. Perässä sijainnut messi muutettiin kylpyhuoneeksi, jonka yhteyteen rakennettiin pieni puulämmitteinen sauna. Messin alkuperäinen koristeellinen mahonkisisustus tietenkin säilytettiin, vaikka tilan käyttötarkoitus muuttuikin. Noina aikoina entisöinti ei ollut päivän sana. Laiva vain muokattiin silloisiin tarpeisiin.

Keväällä 1970 Asunnat toivat laivan Helsinkiin, aluksi Lauttasaareen ja myöhään syksyllä Pohjoisrannan Halkolaituriin eli T-laituriin. Jan Mayen olikin ensimmäisinä vuosina heidän ainoa kotinsa.

Keväällä 1974 kaikki alukset häädettiin T-laiturista. Syksyllä Asunnat hankkivat pienen asunnon Haagasta. Jouluksi Jan Mayenille löytyi uusi kotisatama Suomenlinnan Tykistölahdesta yhdessä kolmen muun kaljaasin kanssa. Tässä paikassa laiva talvehti vuosikausia.
Talvisin viikonloput, lomat ja juhlapyhät Asunnat viettivät Jan Mayenissa. Kesät Jan Mayen seilasi Saaristomeren ja Ahvenanmaan vesiä. Asunnat purjehtivat pari kertaa Tukholmaan, ja kerran Gotlantiin. Merimaileissa mitattuna pisin reissu oli Helsingistä Saimaalle ja Puruvedelle.
Jan Mayen oli Anssi ja Ulla Asunnan omistuksessa kaikkiaan 35 vuotta. Koko tuon ajan he pitivät laivan lämpimänä ja kuivana ympäri vuoden. Runko pintakäsiteltiin vuosittain tervan ja vernissan sekoituksella. Keväisin ennen jäiden lähtöä Anssi Asunta kyllästi aluksen jään päällä seisoen.
Kylkilankkujen kyllästeeseen lisättiin mustaa värijauhetta, jotta rungon väristä tulisi aivan musta.