“Olemme ruumassa, hämärässä, puulta ja mereltä tuoksuvassa laivan lastiruumassa. Laivaa ei ole lastattu viinaksilla, kuten kieltolain aikaan, jolloin laiva takavarikoitiin valtiolle.”
Historiallisen kuunari Jan Mayenin värikäs tarina
Vuonna 1914 rakennettu kolmimastoinen kuunari
Jan Mayen oli alun perin 28-metrinen kolmimastoinen kuunari, joka rakennettiin tammesta Frederikshavnissa, Tanskassa, vuonna 1914.
Kolmimastoiset Marstal-kuunarit olivat aikoinaan varsin yleisiä Itämeren ja Pohjanmeren alueella. Nykyään Jan Mayen on Suomessa ainoa laatuaan, eikä vastaavia kuunareita liene jäljellä Tanskassakaan kolmea enempää.
Jan Mayen on seilannut Suomen lipun alla jo lähes sadan vuoden ajan. Sen pitkään historiaan mahtuu monta nimeä, omistajaa ja käyttötarkoitusta – sekä muutama tarina, joita on vaikea keksiä paremmiksi.
Nyt Jan Mayen on ainoa laatuaan Suomessa, eikä Tanskassakaan liene jäljellä kolmea enempää.
Jan Mayen on seilannut Suomen lipun alla lähes 100 vuotta.
Salakuljetusalus jää kiinni kieltolain aikaan
SALAKULJETUS
Laivan alkuperäinen nimi oli Maria Magdalena, mutta vuosien varrella se ehti purjehtia usealla eri nimellä.
Magdalena-nimisenä alus takavarikoitiin vuonna 1928 Vänössä, Nauvon eteläpuolella. Takavarikon jälkeen laiva joutui Suomen valtion haltuun.
Takavarikkopöytäkirjasta selviää lastin sisältö:
- 5 205 kymmenen litran kanisteria eli 52 050 litraa spriitä
- 229 pulloa konjakkia
- 129 pulloa viskiä
- 129 pulloa likööriä
- 668 pulloa viiniä.
Kyse ei siis ollut aivan pienestä matkamuistokuormasta.
Vaihtuvia nimiä
Lipukkeita ja pirtunvientiyhtiöitä
Magdalenan kapteenin Leopold Trubergin mukaan alukselle oli kansainvälisellä merialueella noussut moottoriveneestä miehiä, jotka esittivät lastin saantiin oikeuttavia lipukkeita.
Lipukkeet oli allekirjoittanut saksalaisen pirtunvientiyhtiö Holmin agentti. Myös Magdalenan kapteeni oli Holmin palkkalistoilla. Holmin kaltaisia pirtunvientiyhtiöitä toimi Pohjanmeren ja Itämeren vapaasatamissa useita.
Laiva purjehti myös nimellä Venus. Kuuluisalla suomalaisella salakuljettajalla Algot Niskalla oli samanniminen kuunari, ja on mahdollista, että kyseessä oli sama alus.
Venuksen jälkeen laivan nimi oli Psara, kunnes se kastettiin Magdalenaksi. Aluksen nimeä ja kansallisuutta vaihdettiin valtioiden välisten salakuljetuksen estämistä koskevien sopimusten vuoksi. Laiva oli salakuljetuskäytössä ainakin vuodesta 1925 lähtien.
Salakuljetusaluksesta merivartioasemaksi
Takavarikon jälkeen laiva sai huomattavasti lainkuuliaisemman tehtävän. Se toimi 1930- ja 1940-luvuilla liikkuvana merivartioasemana tunnuksella LA 2.
Myöhemmin alus palveli Rajavartioston partioaluksena tunnuksella MP 1 aina vuoteen 1956 saakka.
Merivartioston käytössä laiva säilyi vielä suunnilleen alkuperäisessä muodossaan. Seuraavan omistajan mukana sekä aluksen ulkonäkö että määränpää kuitenkin muuttuivat jälleen.
Kalastamaan Jäämerelle
Uudet omistajat ja uusi nimi
Laivan seuraava omistaja oli raisiolainen Jäämerenkalastus Oy – Ishavsfiske Ab. Yhtiön perustivat turkulaiset veljekset Allan ja Gunnar Lehtonen, jotka olivat molemmat merikapteeneita. Allan Lehtonen oli lisäksi kokenut Islannin-kävijä.
Veljekset ostivat laivan merivartiolaitokselta vuonna 1957. Ennen Jäämerelle lähtöä ruumassa sijainneet hytit purettiin ja laiva varustettiin ohjaushytillä sekä pienellä kannelle sijoitetulla keittiöllä.
Alukseen hankittiin uudet mastot, ja se rikattiin jälleen kuunariksi. Purjeet neulottiin vanhan fregatin purjeista, sillä purjekankaasta oli pulaa.
Tässä vaiheessa alus sai nykyisen nimensä Jan Mayen sekä tunnuksen SUOMI 99.
Nimi Jäämerensaarelta
Norjalle kuuluu Pohjoisella jäämerellä sijaitseva Jan Mayenin saari, joka lienee innoittanut turkulaisia veljeksiä laivan nimeämisessä.
Jan Mayen on vuoristoinen saari, jonka ilmasto on arktinen, tuulinen ja sumuinen. Aikoinaan saari oli tärkeä valaanpyytäjien tukikohta, ja sitä ympäröivät vedet tunnettiin kalaisina.
Nimi oli siis sopiva laivalle, jonka seuraava määränpää sijaitsi kaukana pohjoisessa.
Matka kohti Jäämerta alkaa
Jan Mayen lähti Turusta vuonna 1958 kohti Jäämerta.
Kööpenhaminassa laiva pysähtyi täydentämään muonavarastojaan. Satamakäynnin aikana yksi miehistön jäsenistä lähti kaupungille – eikä koskaan palannut laivalle.
Kymmenhenkisestä miehistöstä vain neljä oli kokeneita merenkävijöitä. Muut olivat ensimmäisellä matkallaan. Kokeneiden Islannin-kalastajien pestaaminen oli tuohon aikaan vaikeaa, sillä helpommillakin aloilla riitti Suomessa töitä.
Matkaa päätettiin kuitenkin jatkaa vajaalla miehistöllä.
Myrsky, jäävuoret ja kadonnut peräsin
Jan Mayen purjehti Kööpenhaminasta Färsaarten vesille, mistä se sai saaliikseen 200 tynnyriä silliä. Matka jatkui Islannin kautta kohti Jan Mayenin saarta.
Sää muuttui myrskyiseksi, ja laiva ajautui kauas kohti Grönlantia, ajojäiden ja jäävuorten keskelle. Kalastaminen oli vaikeaa, eikä saalista juuri saatu.
Paluumatkalla Jan Mayenin itäpuolella tapahtui jotakin vielä vakavampaa: alus menetti peräsimensä. Rasituksessa katkenneiden pulttien jälkeen koko peräsin vajosi syvyyksiin.
Edessä oli noin 600 meripeninkulman matka takaisin Färsaarille – ilman peräsintä.
Hätäperäsimellä takaisin Färsaarille
Miehistö rakensi laivalle hätäperäsimen lastipuomista ja ruumanluukuista. Peräsinlavan alareunaan kiinnitettiin ankkurikettinkiä painoksi, ja peräsintanko asennettiin peräpeiliin porattuun reikään.
Näillä varusteilla Jan Mayen lähti hitaalle matkalle takaisin kohti Färsaaria.
Matkan aikana englantilainen troolari tarjosi alukselle hinausapua. Tarjouksesta kuitenkin kieltäydyttiin – avun vastaanottamisen katsottiin loukkaavan merimieskunniaa. Matkaa jatkettiin omin voimin.
Färsaarten lähistöllä voimakas virta oli vielä painaa laivan rantaan, mutta tilanteesta selvittiin purjeiden avulla.
Kun Jan Mayen viimein pääsi kalastussatamaan, siihen asennettiin uusi teräsrakenteinen peräsin. Thorshavnissa alus tarkastettiin ja sille myönnettiin merikelpoisuustodistus kotimatkaa varten.
Valtamerikalastajan lyhyeksi jäänyt ura
Peräsimen menetys ja sitä seuranneet korjaustyöt vaikuttivat kesän kalastukseen merkittävästi.
Matkan kokonaissaalis jäi 300 tynnyriin eli noin 27 000 kiloon silliä. Jan Mayenin ura valtamerikalastajana päättyi tähän ensimmäiseen ja samalla viimeiseksi jääneeseen matkaan.
Seuraavaksi kuunari palasi rahtiliikenteeseen – ja sai jälleen uudenlaisen tehtävän.
Elmar Tillanderin rahtilaivana
Raisiosta Jan Mayen päätyi kymmeneksi vuodeksi sipoolaisen laivurin Elmar Tillanderin omistukseen.
Sipoossa laiva rikattiin kaljaasiksi. Isomastoksi lyhennettiin parkkilaiva Oman entinen oregonmäntymasto. Kannella ollut keittiö poistettiin, ruumanluukkuja avarrettiin ja niiden karvelit uusittiin.
Jan Mayen sopi hyvin rahdin kuljettamiseen. Sotien jälkeinen aika oli vilkasta jälleenrakentamisen aikaa, ja Tillander kuljetti poikiensa kanssa 1960-luvulla puutavaraa Raumalta Tukholmaan.
Suomalainen puutavara oli tuolloin ruotsalaista edullisempaa, joten kysyntää riitti.
Kun puutavaran vienti myöhemmin 1960-luvulla väheni, Jan Mayen alkoi kuljettaa hiekkaa ja soraa Porvoosta Helsinkiin. Betonirakentaminen oli korvaamassa tiilirakentamista, ja näihin aikoihin kuunarin lastit olivat raskaimmillaan.
Rahtilaivasta ympärivuotiseksi kodiksi
Anssi ja Ulla Asunta ostavat Jan Mayenin
Anssi ja Ulla Asunta ostivat Jan Mayenin vuonna 1969. Seuraavana talvena laiva muutettiin asuttavaksi Sipoon Kalkkirannassa Elmar Tillanderin ja hänen poikansa Rainerin voimin.
Alukseen asennettiin keskuslämmitys, ja kannelle rakennettiin jälleen keittiö. Perässä sijainnut messi muutettiin kylpyhuoneeksi, jonka yhteyteen rakennettiin pieni puulämmitteinen sauna.
Messin alkuperäinen koristeellinen mahonkisisustus säilytettiin, vaikka tila sai uuden käyttötarkoituksen.
Noina aikoina entisöinti ei ollut päivän sana. Laiva muokattiin yksinkertaisesti vastaamaan sen ajan tarpeita.
Uusi kotisatama Helsingissä
Keväällä 1970 Asunnat toivat Jan Mayenin Helsinkiin. Ensin laiva sijoitettiin Lauttasaareen ja myöhemmin samana vuonna Pohjoisrannan Halkolaituriin eli T-laituriin.
Ensimmäisten vuosien ajan Jan Mayen oli pariskunnan ainoa koti.
Keväällä 1974 kaikki alukset häädettiin T-laiturista. Seuraavana jouluna Jan Mayenille löytyi uusi kotisatama Suomenlinnan Tykistölahdesta, jossa se talvehti vuosien ajan yhdessä kolmen muun kaljaasin kanssa.
Kesät merellä, talvet laivalla
Asunnat viettivät Jan Mayenilla talvisin viikonloput, lomat ja juhlapyhät. Kesäisin kuunari purjehti Saaristomeren ja Ahvenanmaan vesillä.
Matkat ulottuivat myös Tukholmaan ja Gotlantiin. Merimaileissa mitattuna pisin matka kulki Helsingistä Saimaalle ja Puruvedelle.
Jan Mayen oli Anssi ja Ulla Asunnan omistuksessa kaikkiaan 35 vuotta. Koko tuon ajan he pitivät laivan lämpimänä ja kuivana ympäri vuoden.
Kuunarista pidettiin huolta vuoden ympäri
Jan Mayenin runko käsiteltiin vuosittain tervan ja vernissan sekoituksella.
Keväisin ennen jäiden lähtöä Anssi Asunta kyllästi alusta jään päällä seisten. Kylkilankkujen kyllästeeseen lisättiin mustaa värijauhetta, jotta rungosta saatiin aivan musta.
Pitkäjänteisen huolenpidon ansiosta vuonna 1914 rakennettu historiallinen kuunari jatkaa elämäänsä edelleen – nyt laivabaarina, saunana ja ainutlaatuisena kohtaamispaikkana Helsingin Halkolaiturissa.